Pyöräilevä runoilija

Aaron polkupyörä

Nuori Aaro Hellaakoski pyöräilemässä. 

Runoilija ja maantieteilijä Aaro Hellaakoski voisi vähän ihmetellä jos hän tietäisi missä hänen polkupyöränsä on tänään. Hänen polkupyörä roikkuu kirjaston katossa flyygelin yläpuolella.

1920- ja 30-luvuilla hän ajeli sillä suvunsa kesäpaikassa Taipalsaarella ja tutkiskeli maastoa ja ehkäpä riimitteli runojaan. Pyöräilijän ajatusmaailmaan sopii hyvin hänen kuuluisa "tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki".

Tänä päivänä Aaro varmaan polkisi läskipyörällä pitkin metsiä ja hankia!

Taipalsaaren kirjasto on oikea kulttuurikeskus: kirjat, flyygeli ja polkupyörä. 

Olisiko pyöräily ollut teemana runossa Kosmos:

Mit´ ei nähty, nähnyt olen.
Tietä viitatonta polen
taivas alla, tähti päällä.
Yhtä yö ja päivä täällä.


Vauhdissa- runossa Aaro kirjoittaa:

Vauhdissa, valitettavasti,
paljon tapahtuu:
poissa on turha painolasti
mutta on auki suu:
sanoja sattuu, joitten luonne
käryää pahasti tänne ja tuonne.

Vauhdissa itsessään ei vikaa,
missähän sitten lie
kun voi sattua, äkkipikaa
että on kapea tie:
joku jäi alle, tai muuten se reitti
ryskähtäin kuperkeikan heitti.

Vauhdissa ympäri planeettamme
sinkoiltaessa näin
joskus omia kasvojamme
rompsahtanemme päin.
Mustelmat silloin ei aina riitä.
Rusahti luut. Se siitä.

Aaro Hellaakosken runot ovat helmiä. Suosittelen!

Pyöräily hermolääkkeenä

Pyöräily hermolääkkeenä

 

Tanskalainen lääkäri Frode Sadolin kirjoitti sata vuotta sitten tärkeää asiaa hermojen terveydestä.

Tänään teema olisi kai mielenterveys, mutta hänen kirjansa nimi oli nimenomaan "Hermojen terveys". Sata vuotta sitten polkupyöräily teki läpimurtoaan ja aikaansa seuraavalla piti olla pyörä ja sillä kaiketi kaupungin puistoissa viiletettiin. Tänään samanlainen buumi lienee kuntosaliharjoittelussa tai muussa muotiliikunnassa.

"Ihmisen tulee raataa kuin yankee, olla tyytyväinen kuin kiinalainen, hienostunut kuin parisilainen; hänen tulee käyttää aikansa ruuan pureksimiseen ja kaikkeen mahdolliseen muuhun; tulee istua kotona lieden ääressä päivätyön jälkeen ja olla ulkona seitsemän kertaa viikossa, tulee olla rauhanystävä ja vegetariaani ja polkupyöräilijä ja amatöörivalokuvaaja ja esitelmäinpitäjä ja yksi maan hiljaisista."

Näin siis sata vuotta sitten.

Ihan mahdoton vaatimus. Kaikki tämä jännittää hermoja. Sadolinin sata vuotta sitten laatima ohjelista hermojen hoidosta on ihan tätä päivää.

Olkoon se uudenvuodentoiveena vuonna 2018!

Mutta pyöräilyä en jätä. 

Lähteenä käytetty HS:n 24.12.2017 julkaistua juttua.