tiistai 25. huhtikuuta 2017

Tutkimustietoa ja aurinkolasipulmaa


Tutkimustietoa ja aurinkolasipulmaa


Pyöräilyn terveyshyödyistä on ihan tutkittua tietoa. Ainakin UKK-instituutti on asiaa selvittänyt ja todennut mm. että pyöräillessä kehon suurimmat lihakset, eli reisilihakset, tekevät suurimman työn ja siksi pyöräily kehittää sydämen ja verenkierron kuntoa.
Puolen tunnin pyöräily useana päivänä viikossa auttaa veren rasvakoostumuksen ja kehon painon säätelyssä. Tunnin lenkit parantavat kuntoa ja kestävyyttä.
Rauhallinen pyöräily kuluttaa 70 kiloisella henkilöllä 300-400 kilokaloria tunnissa ja se vastaa  tehokasta treeniä, ilman nivelrasitusta.  Se laskee verenpainetta ja parantaa sydämen ja verenkierron toimintaa. Aivoissakin tapahtuu jotain hyvää ja mieliala kohenee.

Just näin. Itse innostuin pyöräilemään parikymmentä vuotta sitten kun halusin olla yksin omien ajatusten kanssa. En osannut muuta hyötyä aatella.
Nyt näissä omissa, yhden mamman, tutkimuksissa olen huomannut pyöräilymatkojen pidentyneen ja ehkä vähän jalkojen vahvistuneen. Samoin aivoissa on pientä liikettä, luulen niin,  ja olo on iloisempi pyöräillessä ja sen jälkeen.
Höpöhöpöpuhetta on, että paino laskisi polkiessa. Ei pidä paikkaansa! Paino nousee - eväät suurenevat. Pelkkää boonusta!



Kokoaikaisena silmälasien käyttäjänä olen kokenut aurinkolasiasian hankalana. Nyt vielä monitehot taipuu jotenkin kaarevaan kehykseen, mutta seuraavat lasit taitaa olla niitä sivutuulimalleja.

Kaksi vuotta ajelin nämä kakkulat päässä. "Kuoriin" oli laitettu monitehot ja sitten kehys katkesi. Voivoi.

Uudet lasit pyöräilyyn. Sangat vaan luistaa pipon päällä ja kokeilin kuminauhakonstia - ei toiminut.




 


 




tiistai 18. huhtikuuta 2017

Hyötyliikuntaa



Hyötyliikuntaa



Hyötyliikuntaa lienee se, että polkee kaupunkiin hammaslääkäriin?
Yksi hyöty on säästyneet eurot, siis neljä euroa suuntaansa linja-autolla tekee kahdeksan euroa reissu, joten hyvä juttu.
Toinen hyöty on ränttänäpolvien hyvinvointi verkkaisessa polkemisessa, nivelet hyötyy.
Kolmas hyöty on raittiin maalaisilman hengittäminen ja koko olo freesaantuu.
Neljäs hyöty on auton polttoaineen säästyminen ja ilman puhtaana pysyminen.


Pyöräilyn terveysvaikutusten taloudellista arvoa on oikein tutkittukin.


Kyllähän tämä on tiedetty - pyöräily kohentaa terveyttä ja maailma pelastuu!







tiistai 4. huhtikuuta 2017

Sähköpyörän kokeilulenkki


Sähköpyörän kokeilulenkki

Viime syksynä hankittu sähköavusteinen Crescent Eloise -polkupyörä on osoittautunut ihan mainioksi hankinnaksi. Lumen aikana en sillä ajellut, mutta nyt taas pääsee kuivaa asfalttitietä pitkin vaikka kuinka pitkälle. 

Läksin aamuraikkaassa kelissä kiertämään tuttua lenkkiä Lappeenrantaan, Vehkataipaleeseen, Rehulaan ja Taipalsaarelle. Se on 49 kilometrin lenkki ja yksitoista siltaa ylittää toinen toistaan kauniimpaa kanavaa ja salmea ja lahden pohjukkaa.
Pyörän akku oli lähtiessä vähän vajaassa latauksessa ja lähtötohinassa laitoin valotkin päälle. Huomasin sammuttaa valot vasta kotinurkilla.
Sähköavustus keventää hienosti menoa ja erikoisesti ylämäet nousee juuri niin kevyesti kuin haluan.

Paitsi sitten viimeisessä jyrkässä ylämäessä virta loppui kuin seinään. Voivoi. Sitten ajoin sillä kuin ihan tavallisella pyörällä ajetaan. Tasamaa on ihan ok, mutta on se pyörä, akun vuoksi, niin painava että ylämäet on raskasta menoa. Mutta tuli nyt kokeiltua, että kyllä sähköavustuksella on kepeää pyöräillä ja todennäköisesti kesän retket ovat pidempiä kuin manuaalilla.


Lappeenranta-Vehkataipale-Rehula-Taipalsaari-Lappeenranta 49 km


Akku lataantuu seuraavaan reissuun.