Pyöräilykummi

Pyöräilykummi

Nonni. Nyt se on keksitty - pyöräilykummi. Kummi, joka vie pyöräilyn ilosanomaa kouluihin ja muihin lapsiryhmiin. Tosi hyvä juttu.

Pyöräliitto kouluttaa paikallisten pyöräilytoimijoiden kanssa heitä, jotka voivat esimerkiksi käydä kouluissa rohkaisemassa lapsia ja aikuisiakin tekemään koulumatkat liikkuen, vaikka pyöräillen.

Onhan se kummallista kun lapsia viedään autolla kouluun lyhyetkin matkat ja sitten koulupäivän jälkeen samat lapset saattavat kruisailla pyörillä koulun pihalla. Jopa maaseudulla, missä koulutie on suhteellisen turvallinen, aamun ja iltapäivän autoralli pyörii koulun portilla tuomassa ja hakemassa lapsia.

En kaipaa sitä oman äitini tekemää kuuden kilometrin kävelyä kirkolle kun ei ollut katuvaloja eikä edes polkupyöriä, mutta kyllä maalaisjärjen käyttö on luvallista kun mietitään lasten normaalia arkiliikuntaa.

Mammasta ei taida enää kummiksi olla, mutta yritän huomata lasten pyöräilyharrastusta ja tiedän Seitsemänvuotiaan jaksavan polkea jo vaikka kuinka monta kilometriä.

Katsopa Pyöräliiton sivuja - saatat itsekin innostua! pyoraliitto.fi 

Pyöräretki kirjastoon

Pyöräretki kirjastoon

Kirjastosta löytyi tänä vuonna ilmestynyt maastopyöräkirja. Kimmo Kananen ja Jussi Veikkanen ovat kirjoittaneet "Aja kovempaa maastossa: maastopyöräilijän käsikirja". Tosi hyvä ja innostava pyöräilykirja! Onhan se tietenkin suunnattu niille "nuorille ja notkeille", mutta kyllä syke nousee lukiessakin. Kirjaan on koottu kaikki oleellinen maastopyöräilyyn ja kovastihan se innoitti poluille. Mammakin joskus poikkeaa hiekkatielle ja hyville poluille - olkoon sekin maastopyöräilyä. On ihan mukava lukea, että SM-tason kilpapyöräilijätkin painottavat pyöräilyn hauskuutta ensisijaisesti. 

Jukka Vesterisen "Aikakirjasta"

Mammasta bloggaaja

Mammasta tuli bloggaaja

Kansakoulun "Raittiuskilpakirjoitukset" taisi olla ensimmäinen juttu kun sain jotain palautetta pienistä teksteistäni. Kirjapalkinto pienelle koululaiselle oli tärkeä kannustin -  muutaman rivin satuni joku oikeasti oli lukenut  ja todennut palkinnon arvoiseksi. Tai ehkä kaikki osallistujat saivat palkinnon?

Päiväkirjavuosien jälkeen merkkailin joskus muistiin omien lasteni sanomisia ja heidän murrosikäaikoinaan kirjoittelin lyhyitä tilannehetkiä muistiin ruutuvihkoon.

Kirjoittamiseni ei ole koskaan ollut mitäänkään paljoa tai määrätietoista, mutta nyt tässä kohtaa elämää huomaan sen olleen aina tärkeä keino saada omia ajatuksiaan jäsennettyä ja usein on ollut lohduttavaa lukea jälkikäteen lauseitaan ja huomata, että tuostakin elämänvaiheesta olen selvinnyt.

Jotenkin sitä on teksteissään näkyvä vaikkei kukaan niitä lukisikaan. Ajatukset "näkyvät" siinä paperilla.

mammapolkee.fi alkoi innostuksesta pyöräilyyn. Ihan se klassinen tarve saada toisetkin innostumaan itselle tärkeästä asiasta. Jos joku on innostunut pyöräilystä blogini innoittamana, niin hyvä, ja jos ei kukaan, niin ei se mitään. Olenpahan saanut kirjoittaa ja olla pikkuisen enemmän näkyvä.

Pyöräilyharrastus jatkuu, jos Herra suo, ja bloginkin kirjoittaminen.
Mutta olen miettinyt aloittavani toisenkin blogin.

Olen saanut tavata paljon ihmisiä vakavissa elämäntilanteissa. Olen hoitanut vakavasti sairastuneita, kuolemaansa valmistautuvia ihmisiä, olen ollut paikalla kun ihmisen elämä tässä ajassa on päättynyt, olen kohdannut surevia ja ahdistuneita, olen saanut olla keskustelukumppanina Jumala-suhdettaan pohtivien kanssa, olen kuullut monia kertoja kysymyksen "mihin minä joudun kun kuolen?".

Nämä kohtaamiset ovat antaneet paljon miettimisen aihetta ja omia pohdintojani haluaisin laittaa uuteen blogiin.

Siis blogi, jossa on saattohoitoa, surua, sielunhoitoa. Alkaisinko?

Ja sitten syödään

Ja sitten syödään

Polkeminen nälättää. Ahvenanmaalla oltiin vähän toisenlaisissa eväissä kuin kotipoluilla. Aamiainen syötiin yöpaikassa ennen päiväosuudelle lähtöä ja joka päivä nautittiin matkan varrella kunnollinen lounas ja illallakin vahva iltapala. Plus jätskit ja keksit ja pähkinät.

Tienvarsilla näkyi välillä vaatimattomia kylttejä pieniin viehättäviin kahvipaikkoihin. Kannattaa poiketa! Hevosten, kanojen, kanien yms. lomassa oli siisti pihakahvila ja mansikkamehu oli erikoisen hyvää. Ulkohuussit ja kaikki!

Isomman tien varrella oli urbaanimpi taukopaikka. "Esson baarin" tiloissa valmistettiin thairuokaa - me tyydyimme jäätelöön.

http://www.soltuna.ax/fi   Geta-vuorella on Soltuna-lounaspaikka ja hyvät maisemat. "Vuori" on paljon sanottu tuosta mäestä, mutta lämmin tuli kun mummokelaa työnsi mäen päälle. Ruoka oli ihan hyvää, salaattipöytä aika vaatimaton, mutta ehdottomasti kannatti mennä katsomaan upeita kallioita ja silmätkin saivat levätä kaukaisuudessa.

Ahvenanmaan pannukakkua oli tarjolla joka paikassa. Mannaryyneihin tai riisipuuroon tehty kakku ja päälle luumukiisseli plus kermavaahto. Nälkäisille pyöräilijöillehän se maistui - menetetyt kalorit sai kerralla takaisin!

Kumppani oli saanut pari kokeilupalaa zipvittiä. Aamulla hörpättiin ne ja voi olla että päivän polkeminen sujui helpommin?

Välillä oli niin nälkä ettei kuvaa ehtinyt ottaa ennen kuin jälkeenpäin. Lohta saimme Bomans Gästhemmissä lounaaksi ja se tarjottiin jopa vain kahdella "satunnaiselle kulkijalle". Poljimme nälkäisinä pihaan ja vartin päästä oli lohi pöydässä.

Viimeisenä iltana Maarianhaminan hotellissa  http://www.cikada.aland.fi/espen_ny.html  syötiin paikalla savustettua kampelaa. Erikoista herkkua ainakin mammalle. Vatsat pulleena menimme vielä huuhtomaan ajopäivien väsymykset hotellin lämmitettyyn ulkoaltaaseen. Ja viikon ainoa sade alkoi silloin.

Sähköllä vai ilman

Sähköllä vai ilman?

Mamma on saanut kokeilla sähköpyörää. Pää on pyörällä.

Myönnän olleeni takavuosina tässä "sähköllä polkeminen ei ole oikeaa pyöräilyä"-asenteessa, mutta kyllä vanhalla on varaa tuulettaa asenteitaan.

Ahvenanmaan pyöräretkellä Kumppanilla oli laadukas sähköpyörä ja minä yritin sotkea eteenpäin vuokratulla perusmummokelalla. Olihan se kela kunnollinen ja luotettava, mutta ei sitä voi missään mittareissa verrata Kumppanin pyörään. Taisi olla Bosch?

Kumppani antoi ystävällisesti minun polkea pyörällään useita kymmeniä kilometrejä, joten sain siihen hyvän peffatuntuman. Ja hyväksi havaitsin. Polkea sitäkin pitää, tietenkin, mutta pitkät hivuttavat ylämäet meni sähköavustuksella kevyesti ja liikkeelle lähdöt onnistui ränttänäpolvillakin ylämäkeen.

Nyt ei puutu kuin pari-kolmetuhatta euroa.

Tässä pari linkkiä sähköpyöräilystä:

http://kuntatekniikka.fi/penan-blogi/2014/08/01/sahkopyorien-kestotesti/

http://penttimurole.blogspot.fi/2013/05/sahkopyora.html

Me viiskytluvulla syntyneet olemme saaneet elää erikoista aikaa tässä elämän helpottamisessa.
Ennen mikään ei ollut "oikeaa" ellei sitä tehty ankaralla kärsimyksellä. Vaatteet puhdistui vain juuriharjalla  avannossa kunnolla ja marjapuurokin vatkattiin omatekemällä mustikanvarpuvispilällä käsin.

Sitten tuli sähkö ja elämä helpottui. Pulsaattorikoneet, sähkövatkaimet ja ruuvinvääntimet. Ja ihana painepesuri. Työtehoseura ja emäntäkoulu opettivat seiskytluvulla, että kaikki mahdollinen pitää tehdä istuen. Nuorelle emäntäkoulun oppilaallekin opettaja kiikutti jakkaraa vaatteiden silittämisen ajaksi, vaikka se silloin antoi vähintäänkin laiskan silittäjän maineen.

Ja nyt yhtäkkiä istuminen onkin vaarallista - jossain luki peräti, että "istuminen tappaa". Höpö höpö. Istutaan me mammat kun siltä tuntuu ja pyöräillään kun siltä tuntuu ja käytetään vaikka sähköä, jos siltä tuntuu.