"Pikku Punkaharju

Jauhialantien varressa, lähellä Omnespuunniemeä sijaitseva Pikku Punkaharju kohoaa parhaimmillaan 30 metriä ympäristöään korkeammalle. Pikku Punkaharju onkin taipalsaarelaisten keskuudessa kuuluisa näköalapaikka, josta avautuvat näkymät pohjoiseen Maavedelle ja etelään Nikinlahdelle. Harjun korkeimmalla kohdalla on Jauhialan kylän raittiusseura Tähkä II järjestänyt kesäjuhlia 1910-luvalta saakka. 1950- ja 1960-luvuilla päiväjuhlaan kerääntyi jopa 200 henkeä.

Sijainti: Jauhialantien ja Suur-Saimaantien risteyksestä luoteeseen"

http://www.taipalsaari.fi/fi/matkailu/nahtavyydet/linnavuoret-ja-kalliomaalaukset

Omnespuu tarkoittanee "kaikkia puita" tai "omenapuuta"? Erikoinen sana varsinkin kun koko niemi on kuivaa kangasmaastoa missä omenapuut eivät kukoista, eikä siellä kasva kuin pelkkää laihaa mäntyä. 
Maastopyöräilijöitä en ole Pikku Punkaharjulla enkä Omnespuunniemessä nähnyt, vaikka maasto olisi haasteellista kokeneellekin polkijalle.

Muistelua

Nuorena ajattelin elämän kestävän ihan loppumattoman kauan. Ajatukset suuntautuivat tulevaisuuteen ja luulin, että mahdollisuuksia oli ihan rajattomasti. Vähintään tulossa olisi lottovoiton veroinen jymypommi tai joku muu käsittämättömän upea yllätys.
Kolmekymppisenä pysähdyin huomaamaan, että elämähän vissiin on tässä - ihan hyvää, mutta jotenkin ei olekaan suuria tulevaisuuksia tiedossa. Ja kun vuosia tuli, ja tulee, lisää niin kummallisesti ajatukset meneekin menneisiin asioihin. Se tulevaisuus tuntuukin olevan siellä menneessä.
Vuosien päästä monet tilanteet asettuvat ymmärrettäviin raameihin ja ne elämän notkahduksetkin saavat jotenkin merkitystä. Se, mikä oli kurjaa siinä meneillään olevassa hetkessä, näyttää nyt katsottuna siltä, että "näinhän sen pitikin mennä". Ikävätkin kokemukset - ja nimenomaan ne - muuttuvat tämän päivän ruokamullaksi.

Olen muistellut mikä olikaan se juttu, että innostuin pyöräilemään ja eväitä syömään tien varsilla. Yksi retki on jäänyt mieleen kun ajoin Partakoskelle "mummokelalla", siis perustunturilla, jossa ohjaustankokin oli komean leveällä. Mukana oli Ystävä, jolla oli saman tason menopeli. Hiljakseen mentiin, pohdittiin Suuria Asioita ja uitiin välillä pikku järvessä. Lampaitakin nähtiin.
Se oli juuri sellainen lämmin kesäpäivä jolloin aika on pysähtynyt. Kilometrejä tuli 80-90 ja aikaa meni ihan koko päivä. Siitä päivästä jäi kipinä pyöräillä lähiseudun teitä ilman sen kummempaa määränpäätä. Kunhan vaan poljeskelee ja pysähtyy kun tulee sopiva paikka vastaan - ranta tai maitokoppi tai hautausmaan penkki.   http://www.partakoskenkylat.fi/fi/

Mamman huvitukset ei ole kummoisia. Halpaa huvia!