Muistelua

Nuorena ajattelin elämän kestävän ihan loppumattoman kauan. Ajatukset suuntautuivat tulevaisuuteen ja luulin, että mahdollisuuksia oli ihan rajattomasti. Vähintään tulossa olisi lottovoiton veroinen jymypommi tai joku muu käsittämättömän upea yllätys.
Kolmekymppisenä pysähdyin huomaamaan, että elämähän vissiin on tässä - ihan hyvää, mutta jotenkin ei olekaan suuria tulevaisuuksia tiedossa. Ja kun vuosia tuli, ja tulee, lisää niin kummallisesti ajatukset meneekin menneisiin asioihin. Se tulevaisuus tuntuukin olevan siellä menneessä.
Vuosien päästä monet tilanteet asettuvat ymmärrettäviin raameihin ja ne elämän notkahduksetkin saavat jotenkin merkitystä. Se, mikä oli kurjaa siinä meneillään olevassa hetkessä, näyttää nyt katsottuna siltä, että "näinhän sen pitikin mennä". Ikävätkin kokemukset - ja nimenomaan ne - muuttuvat tämän päivän ruokamullaksi.

Olen muistellut mikä olikaan se juttu, että innostuin pyöräilemään ja eväitä syömään tien varsilla. Yksi retki on jäänyt mieleen kun ajoin Partakoskelle "mummokelalla", siis perustunturilla, jossa ohjaustankokin oli komean leveällä. Mukana oli Ystävä, jolla oli saman tason menopeli. Hiljakseen mentiin, pohdittiin Suuria Asioita ja uitiin välillä pikku järvessä. Lampaitakin nähtiin.
Se oli juuri sellainen lämmin kesäpäivä jolloin aika on pysähtynyt. Kilometrejä tuli 80-90 ja aikaa meni ihan koko päivä. Siitä päivästä jäi kipinä pyöräillä lähiseudun teitä ilman sen kummempaa määränpäätä. Kunhan vaan poljeskelee ja pysähtyy kun tulee sopiva paikka vastaan - ranta tai maitokoppi tai hautausmaan penkki.   http://www.partakoskenkylat.fi/fi/

Mamman huvitukset ei ole kummoisia. Halpaa huvia!