lauantai 26. syyskuuta 2015

Kiertoon!


Päivittäiset uutiset lehdessä ja televisiossa ovat todella surullista luettavaa ja kuultavaa. Taas tänään uutisoitiin pyöräilijän ja auton törmäyksestä suojatiellä Lappeenrannassa ja hyvin vakavia tilanteita on koettu turvapaikanhakijoiden taholla eri puolilla Suomea.

On vaikea käsittää niiden ihmisten ajatuksia, jotka torjuvat apua ja turvaa hakevan lähimmäisen. Tilanne on uusi ja hämmentävä, mutta nyt on toimittava tavalla ja toisella. Ihan varmasti löydät oman tapasi auttaa - jos haluat.

Toivon meidän ikääntyneiden olevan suopeampia avuntarvitsijoille, kukapa meistä ei olisi kuullut omien vanhempien ja muiden sukulaisten kertomuksia evakkoreissuista ainakin täällä rajan lähellä ja uskon meidän olevan kiitollisia heidän saamastaan avusta suuressa hädässä. Nyt kovasti kritisoitu sotalapsi-asiakin on varmaan silloin sodan aikana tehty siinä tilanteessa lasten parasta ajatellen. Lasten parasta tahtovat myös nämä Suomeen tulevat turvapaikanhakijat.

Ja kaikkien paras on jos kulkeminen vastaanottokeskusten ja lähikaupungin välillä onnistuu kätevästi. Siihen on vastauksena polkupyörä! Etsitään ne joutilaat kulkupelit varaston nurkasta ja tarkistetaan toimivuus ja toimitetaan käyttöön vastaanottokeskuksiin.




maanantai 21. syyskuuta 2015

"Kaho kanava, et kavu"



Puhelimen gps-juttu lopetti taas käkkyrän tekemisen kesken matkan. Silti 56 km.

"Kaho kanava, et kavu" - sanottiin joskus Lappeenrannan matkailumainoksessa. Eihän se slogan ihan täsmännyt tämän seudun murteeseen, mutta ehkä jokunen turisti sen innoittamana varasi kanavaristeilylipun ja kävi ihmettelemässä rapuja ja muita ötököitä kanavan seinässä kun vesi laski alaspäin.
Saimaan kanavan katsominen kyllä kannattaa edelleen, erityisesti pyöräillen. Kanavanvarren hiekkatie on hieno retkikohde. Aamulla älykännykän säätiedotus ilmoitti sateen mahdollisuudeksi kymmenen prosenttia, päivän aikana prosentit oikeasti olivat viidenkymmenen luokkaa, mutta lämpimässä syyssäässä pieni kastuminen ei haitannut. Kahvipaikaksi valittiin puupino ja mukaan tuli sekarotuinen koira mikä, ilmeisesti lähitalosta, jolkutteli arvioimaan eväittemme laatua. Leppoisan oloinen koira, harvoin sitä nykyisin tapaa irrallaan kulkevia hurttia.
Innostuin pyöräilystä viitisentoista vuotta sitten ja joskus tuntuu, että nämä Lappeenrannan seudun tiet olen jo kolunnut ees ja taas, mutta luulen etten ole kanavanvartta koskaan ajanut Nuijamaalle asti. Tai sitten en muista. Sitä tappavaa rekkatietä olen kyllä Nuijamaalle mennyt - en mene sille tielle enää - mutta kanavaa pitkin en muista ajaneeni. Se olkoon  tavoitteena!




Evästauko puupinolla HP:n kanssa






perjantai 18. syyskuuta 2015

Syksyn satoa






Pyörän parkkeeraaminen kaupungissa on joskus hankalaa. Telinettä ei ole järkevän matkan päässä siitä mihin on asioimaan menossa ja ikkunoiden ääreen laittaminen voi tulla kalliiksi, eikä kaupoissa siitä tykätä. Pienen asioinnin vuoksi järeiden lukkojen virittäminen tuntuu työläältä.
Mielettömän hienoa palvelua on ollut pankissa johon asiakas vei pyöränsä sisään, koska lukko oli unohtunut, ja pankki-ihminen vielä vahti, ettei siitä aulasta kallis polkupyörä häviä. Tämä pyöräilijä taatusti pysyy saman pankin asiakkaana!           






Sato jää heikoksi jos mielenkiinto on pyöräilykartoissa, gps-asian opettelussa ja uusien reittien suunnittelussa. Ei tullut tilliä, ei persiljaa.









torstai 10. syyskuuta 2015

Se on kyllä ihan väärin


Se on kyllä ihan väärin kun töistä tullessa näkee auton ikkunasta pyöräilijöitä upeassa syksyn auringossa viilettämässä Joutsenon tuulimyllysuoralla tai Taipalsaaren patotiellä. Autossa on tukalan lämmin ja tuulilasin töhnät saavat ilmankin tuntumaan autossa tunkkaiselta. Vaan ollapa ulkona auringossa ja alamäessä! Mutta ei - lähes pakon edessä työmatkat on enimmäkseen tehtävä autolla ja se suurin harmitus on ettei meinaa millään jaksaa enää työpäivän jälkeen lähteä edes pienelle pyörälenkille. Siis raihnaistuminen on ihan väärin.

Joskus kuulee mamma- ja pappaikäisten sanovan, että mieli ja kroppa ei oikein pysy samassa tahdissa. Mielessään sitä menee ja tekee vaikka mitä, mutta jalat ei vaan pysy vauhdissa mukana, eikä liikkeissä kertakaikkiaan ole samaa notkeutta kuin nelikymppisenä. Olen tehnyt saman havainnon.

"Kun askeleeni hidastuu ja muista jälkeen jään..." sanotaan virressä. Ränttänäpolvilla totisesti jää jalkaisin liikkuessa toisista jälkeen, mutta yllätys, yllätys! polkupyörällä pysyy vauhdissa mukana ja elämässä tanakasti kiinni. Ja polvet hymyilee.

Mutta on se ihan väärin kun ei ehdi eikä jaksa tehdä kaikkea sitä mukavaa mitä haluaisi.
Toisaalta meille on luvattu sisäisen olemuksen virkistyvän kun ulkoinen raihnaistuu. Sitä odotellessa.



perjantai 4. syyskuuta 2015

Sähköä!


Vasemmanpuoleisessa kuvassa on imatralainen sähköpyörä akku kyydissä ja oikeanpuoleisessa sama pyörä ilman akkua ja kauniissa niiauksessa. Hauska pyörä, jota sain kokeilla pehmeässä tihkusateessa. Ensimmäistä kertaa elämässäni (mikä siis on kohtuullisen pitkä) sain ajaa sähköpyörää. Sähköpyörän ajaminen oli kivaa! Pienellä polkaisulla vauhti kiihtyi hurjasti ja ylämäessä vauhti ei ollenkaan hidastunut. Toki piti polkea koko ajan tai muuten pyörä pysähtyi, että eihän sähköpyörä mikään mopo ole, vaan polkupyörä, mutta ajaminen keventyi oleellisesti.
 Kyllä mammalle tuli ajatus sähköpyörän omistamisesta. Oma hybridipyöräni on melko uusi ettei todellakaan ole ajankohtaista edes haaveilla uudesta pyörästä, mutta...    "Oikeilla" pyöräilijöillähän on varastossaan useita polkupyöriä, joten mammastakin tulisi kai "oikeampi", jos pyöräilemään lähtiessään voisi tovin valita päivän reissuun sopivimpaa menopeliä. Saahan sitä haaveilla.

Voi kun saisi vielä kokeilla läskipyörää.