Voi kun jo pääsisi liikkeelle
Syksyllä pyörät pääsivät lämpimään kammariin talvea viettämään, mutta jossain vaiheessa ne ulkoistettiin rapulle. Kylmässä ovat raukat värjötelleet jo pitkään. Ei ihme, että helmikuun auringon paisteessa pressujen alta kuuluu selvästi hermostunutta hirnuntaa.
Kunhan lumi ja jää sulaa teitten varsilta, niin sitten mennään!
Ottaisinko ekalle ajelulle manuaalin vai sähköavusteisen?
Talvi on ollut pitkä myös mamman toipumisessa. Se yli puoli vuotta sitten tapahtunut polvivamma paranee kovin hitaasti. Itse asiassa se ei edes ollut eturistisiteen venähdys vaan ilmeisemmin sivusiteen repeämä. Ja kaikki vain roskan poimimisesta lattialta.
Toki nivelrikko pahensi tilannetta ja lienee hidastanut toipumistakin.
Kävely on ollut se mahdottomin juttu kuntoutumisessa, mutta sekin jo alkaa sujumaan. Nilkkaa myöten upottavassa lumessa sain työnnettyä potkukelkkaa muutaman kilometrin, joten pidän itseäni siltä osin nyt parantuneena.
Tilannekomiikka on parasta. Sain olla mukana tilanteessa, missä pieni ja uupunut joukko lopetteli mukavan juhlan valmistelua. Päivä oli ollut hyvin mieluinen, iloinen, mutta tekijöille myös hyvin raskas fyysisesti. Kysyin, mikä olisikaan sopiva laulu päättää tämä erikoinen päivä ja väsynyt nivelrikkoinen ystävä alkoi heti tapailemaan vanhaa kansanrallatusta: "Jos mie saisin jouten olla.... jos mie saisin voita syyvä..."
Samoissa toiveissa mammakin.
jos mie saisin jouten olla
hei, jos mie saisin jouten olla kesäkauven.
Kesäkauven voita syyvä
kesäkauven voita syyvä
hei. kesäkauven voita syyvä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti