Pyöräpendelöintiä

Työmatkapyöräily on aloitettu tänä vuonna! Muutaman kerran kesässä pääsen pyörällä töistä kotiin ja ne ovat parhaita matkoja. Pendelöin Lappeenrannan rajan yli kaksi kertaa kun tulen Imatran suunnasta ja menen Taipalsaarelle. Matka on sen verran pitkä etten jaksa molempiin suuntiin polkea samana päivänä, sata kilometriä päivälle on minun kattoni. 

Oli ihanaa päästä työmaalta pyörän selkään! Kaksi juustovoileipää lämpeni sopivasti tarakkalaukussa ja suklaapatukka plus kaksi pulloa vettä riitti just ja just evääksi. Välillä teki karkkia mieli, jatkossa varaan pussin jotain makeaa mukaan. Tällä reissulla söin eväät kun talutin pyörää jaloitellakseni, yleensä maltan sentään istuksia tien varren kivellä. Ihmeellistä että koko matkan pääsee pyörätietä pitkin, jos haluaa, ja tietenkin pyörätiellä on mukavampaa.

Matka kesti viisi kuusi kertaa kauemmin kuin omalla autolla, mutta aikaahan mammoilla on vaikka toisille jakaa.

Kotimatka alkamassa

Kolme kilometriä jo takanapäin

Mansikkakosken silta

Joutseno

Kuusikymmentä kilometriä takana ja kotona!

Varjokyläpyöräilyä

Lappeenrannassa oli sunnuntaina kyläpyöräilytapahtuma. Taipalsaarella oli varjokyläpyöräilytapahtuma. Mehuasemia ei ollut, eikä oheisohjelmaa,  mutta oli yksi mammapyöräilijä , joka nautti olostaan ja maisemista. Yksi toinen pyöräilijä kyllä ohitti asfaltilla, mutta hänellä oli ihan seitinkapeat renkaat eikä varmaan niillä hiekkateille mennyt.

Haikkaanlahden kylän kapeat mutkaiset tiet on hurmaavia. Näkee hevosia ja sorsia ja kummallisia karvaisia lehmiä (?) ja hanhia. Ja tuomi on kukassa.

Silmälasi/aurinkolasipulma on selvinnyt. Piti tehdä kompromissi. Niihin luksusurheiluaurinkolaseihin ei saanut minulle sopivia vahvuuksia ja ostin sitten toiseksi parhaat eli lasien päälle laitettaviin aurinkolasikuoriin laitettiin vahvuudet, käytän siis ajaessa vain niitä kuoria. Ei paras mutta ihan kelvollinen ratkaisu. Ei ole kiva vanhettua kun pitää tehdä kompromisseja.



Anthony de Mellon tekstiä mukaillen:
Pieni Pyöräilijä ajoi mutkaisella kylätiellä. Hän kysyi Isolta Pyöräilijältä, että missä se on se Suuri maailma, voitko opastaa minut Suureen maailmaan? Iso Pyöräilijä sanoi Suuren maailman olevan juuri tässä. Pieni Pyöräilijä ihmetteli  että "tässäkö? Tässähän on vain hiekkatie."

Virtuaalipyöräilyä?

Sateen oloinen keli ei houkutellut pyörälenkille, mutta salillahan voi myös pyöräillä.
Joskus vuosia sitten olin tosi ihastunut spinning-pyöräilyyn ja sitten se ajastaan jäi ja vaihtui oikeaan, ulkona tapahtuvaan. Kyllä siinä polkemaan pääsee ja liike on oikea ja hiki tulee - mutta jotain puuttuu. Puuttuu maisemat, tuoksut, ja eväätkin. Kroppa hämääntyy kun samoissa lihaksissa tuntuu, mutta mielelle asia ei ole sama. Retkeilevässä, ulkona tapahtuvassa, sunnuntaiajossa kropan osuus jotenkin unohtuu tai jää vähemmälle, ja mieli+sielu saa valtavan ravintopaukun.

Salilla on vierekkäin sisäpyöräilypyörä ja kuntopyörä. En koske kuntopyörään. Sen satulakin on traktoriin paremmin sopiva ja siinä takuuvarmasti saa peffan kipeäksi, kun taas sisäpyöräilyyn tarkoitetun pyörän satula on peffaystävällinen ja ilman vastusta polkimet ihan kiitää. Harmi vaan kun sen pyörän näyttötaulu ei toiminut. Siinä on mahdollisuus valita ohjelmasta  kevyestä polkemisesta kilpa-ajoon saakka ja haaveilin jo pääseväni näytön kautta maantieajon hurmaan, mutta näyttö oli ja pysyi pimeänä.
Löysin kyllä kerran videon mitä joku "oikea" pyöräilijä oli kuvannut ilmeisesti kypärään sidotulla kameralla ja siinä pääsi maastoajon mukaan. Olikohan se icyclelpr.fi - sivulla?

Lappeenrannassa on huomenna kyläpyöräily. Etelä-Karjalan kylät on vertaansa vailla myös pyöräilyyn!

Pyöräilyissä on eroa!

Neljän maantiepyöräilijän joukko ajoi kotikulmilla. Vauhtia oli ja tiiviissä ryhmässä mentiin. Kaunista ja sulavaa liikettä! Tämmöisen mammapolkijan meno on ihan eri näköistä. On kyllä näyttävyyttä ja kuuluvuuttakin puuskutuksissa, mutta liikkeen kauneus ja sulavuus on tosi kaukana! Ihailen kovasti maantieporukkapolkijoita kun he pystyvät niin pehmeännäköisesti etenemään ja joukon muoto vaihtelee koko ajan eikä ole mitään häsläystä eikä poukkoilua. Sehän näyttää ihmeen helpolta, mutta luulen ettei sitä ole. Treenattu on ja varmaan kaatuiltukin.Kuulin jostain kilpapyöräilyn olevan fyysisesti ihan rankimpia urheilumuotoja.

Sunnuntaipyöräilijän ja maantiepyöräilijän ero lienee jotain samaa kuin autoilu VW Golfilla tai Formuloissa.Minulle sopii ehdottomasti paremmin rauhallinen meno mihin liittyy turvallisuus ja tunne ajon hallinnasta. Sen vuoksi en tykkää ajaa kaupungissa jossa tulee teiden ylityksiä, ja ihmisiä ja pyöriä ja kaikkea on paljon. Nousen nöyrästi pyörän päältä ja talutan. Samalla tulee jaloiteltua ja kroppa vertyy.

Nyt on tutkittu asia mikä lienee ollut tiedossa pyöräilykansalla jo ennenkin. Pelkästään verrattuna polttoaineeseen hyöty ja ilo on pyöräilijän puolella. Minulla on mittari mikä ilmoittaa kuukauden polttoainesäästön olevan jo 17 litraa vaikken ole oikein kunnolla päässyt vielä polkemaankaan. Tosin on myönnettävä etten näin sunnuntaipolkijana suinkaan ajelisi samoja matkoja autolla.
Hauskaa myös että jutun kirjoittaja taitaa olla kaukaa tuttu, alunperin lappeenrantalainen kaveri.

Ostin keväällä uuden pyöräni Urheilu Koskimiehestä  Lappeenrannasta  www.koskimies.fi  joten selvähän se että vein sen ensihuoltoon sinne Pasille. Kuukaudessa on kilometrejä tullut lähes kolmesataa ja nyt on kiristetty mitä pitääkin ja pyörä toimii kuin unelma.

Silmälasiongelma pitäisi ratkaista. Näkisin polkea ilman laseja eksymättä ojiin, mutta ilman laseja en näe mittaria. Onhan se tärkeää nähdä onko kilometrejä tullut viisi vai kuusi. Silmälasien päälle laitettavat aurinkolasikuoret on aika raskaat eikä ne suojaa sivuilta tuulelta ja kaartuviin aurinkolaseihin laitetut monimonitehot  vääristää näkymää. Satulassa luulee olevansa kolmen metrin korkeudessa! Löysin tänään erinomaisesti päähän istuvat urheiluaurinkolasit ja selvittelen saako niihin sopivia vahvuuksia.

Kävin Lemillä! Tylsän maantien reunassa polkemisen kevennykseksi koukkasin Lemin Vainikkalan kylän Haapaniementielle. Vilkkaan ja rekkaliikenteisen tien nro 13 jälkeen oli kuin olisi tullut ihmeelliseen rauhan tyyssijaan. Kaunista maalaismaisemaa! Entinen pyöräni olisi ollut parempi hiekkatiellä, mutta kyllä tämä uusikin siellä toimii. Uskallan poiketa hiekkateille uudelleenkin.

Tie nro 13 Lappeenrannan suunnasta Lemin risteyksestä Savitaipaleelle on pyöräilijän painajainen. Isot rekat ohittavat hihaa hipoen ja se rekan imu on tosi pelottavaa. Näinköhän jo muistaisin ettei sille tielle pidä mennä henkensä uhalla. Rauhallisempiakin reittejä löytyy runsaasti.

Eväät oli vähän heppoiset, omena ja kaksi mandariinia plus kaksi pulloa vettä, mutta 78 kilometriä tuli kuitenkin poljettua. Eväät riitti - termoskahvi olisi maistunut.