Pyöräilyissä on eroa!

Neljän maantiepyöräilijän joukko ajoi kotikulmilla. Vauhtia oli ja tiiviissä ryhmässä mentiin. Kaunista ja sulavaa liikettä! Tämmöisen mammapolkijan meno on ihan eri näköistä. On kyllä näyttävyyttä ja kuuluvuuttakin puuskutuksissa, mutta liikkeen kauneus ja sulavuus on tosi kaukana! Ihailen kovasti maantieporukkapolkijoita kun he pystyvät niin pehmeännäköisesti etenemään ja joukon muoto vaihtelee koko ajan eikä ole mitään häsläystä eikä poukkoilua. Sehän näyttää ihmeen helpolta, mutta luulen ettei sitä ole. Treenattu on ja varmaan kaatuiltukin.Kuulin jostain kilpapyöräilyn olevan fyysisesti ihan rankimpia urheilumuotoja.

Sunnuntaipyöräilijän ja maantiepyöräilijän ero lienee jotain samaa kuin autoilu VW Golfilla tai Formuloissa.Minulle sopii ehdottomasti paremmin rauhallinen meno mihin liittyy turvallisuus ja tunne ajon hallinnasta. Sen vuoksi en tykkää ajaa kaupungissa jossa tulee teiden ylityksiä, ja ihmisiä ja pyöriä ja kaikkea on paljon. Nousen nöyrästi pyörän päältä ja talutan. Samalla tulee jaloiteltua ja kroppa vertyy.