Aamukahdeksalta töihin mennessä Lappeenrannan suunnasta tuli erikoinen pyöräilyporukka vastaan - kymmeniä ja kymmeniä sotilaita polki Taipalsaarelle päin. Etenivät ryhmissä ja reput oli selässä. Toisilla reppu oli iso ja varmaan painava, että tasapainon hallitseminen saattoi olla haastavaa, ja pyöräilytyyli oli kovin vaihtelevaa! Jäin miettimään miten armeijassa toimitaan, jos joku ei osaa ajaa pyörällä? Saako hän autokyydin vai onko siellä pyöräilyn opetusta? Polkemisen opettelu aikuisena on vaikeaa, niinkuin nähtiin Hampurissa liikuntakeskuksen pihalla kokoontuneessa pyöräilykurssilaisissa. Pelkästään tasapainon löytyminen on työn takaa.
Haluaisin oppia laittamaan tähän blogiin kartan, johon olisin merkinnyt pyöräilylenkkejäni, mutta en vaan opi, vaikka Nuorimmainenpoika opetti.
Elämän pyöräretkellä mukanani on ollut Vanhimmainenpoika, Keskimmäinentyttö, Keskimmäinenpoika ja Nuorimmainenpoika. Vanhimmainenpoika ihmetteli, eikö pyörään saisi jotenkin kirjatelinettä, että voisi lukea polkiessaan. Mukana kulkeva pieni kirjastokin olisi tarpeellinen. Keskimmäinentyttö sanoi pyöräilevänsä mielellään, jos satula olisi ratsastusatula ja voitaisiin mennä maastoon, tai ainakin estepyöräilemään. Keskimmäinenpoika oli epäileväinen näin hitaasta kulkemisesta, mutta tulee, jos saa mukaan täydelliset pyörän huolto- ja korjausvälineet. Nuorimmainenpoika miettii miten polkemiseen saisi liitettyä 50-luvun nuorisomusiikin ja löytyisikö sponssori, jos tästä muinaisesta kulttuuriliikunnasta voisi järjestää vaihtoehtofestivaalin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti