torstai 15. lokakuuta 2015

Turvallisuutta ennen ja tänään


Ihastelen sellaista kätevää kärriä millä lapsia kuljetetaan polkupyörällä. Pyörän perään kiinnitettävässä kärryssä lapsilla on mainio paikka nähdä ympärilleen ja kokea sitä mukavaa oloa minkä saa vain pyöräillessä.   Puhumattakaan kätevästä tavasta kuljettaa isompaakin tavaraa pyörän etu- tai takaosassa. Lappeenrantalaistaustainen Teppo Moisio on kehittänyt enemmänkin tätä alaa, kurkistapa tavarafillari.fi     

Toista oli 50- ja 60-luvulla kun lapset kulkivat pyörän sarviin pujotetussa onnettomassa istuimessa ja tarakalla istuvaa kaksi- kolmevuotiasta kehotettiin vähän väliä nostamaan jalkojaan etteivät jalkaterät ja nilkat  mene pinnojen väliin. Oli todella pelottavaa kun takana istuen tiesi, että ainoastaan omat käsivoimat pitivät kyydissä mukana! Kun kädet ei oikein edes yltäneet äidin vyötärön ympäri.

Aikuisenkin helmat hulmusivat pinnojen ja ketjujen lähellä ja joskus sotkeentuivat pahastikin. Kuinkahan meistä viiskytluvun lapsista koskaan tulikaan kelvollisia aikuisia näiden karmeiden kokemusten jälkeen.

Tänään ei kukaan kuljeta lapsia tällä tavoin - onneksi. Moni asia oli ennen paremmin, mutta kyllä pyöräilyn turvallisuus on ehdottomasti parantunut.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti