Flow-ajoa

Tunnit ja päivät polkupyörän päällä ovat opettaneet monenlaisia asioita. Siinä ehtii ajatella. Elämä on tässä ja nyt. Tässä hetkessä on kaikki olennainen ja - Olennainen. Ei onnistumista, eikä epäonnistumista.

 Se tunne, kun kaikki menee nappiin, oli nuorena ihan tuntematon. Se, että yritti onnistua edes jossain, eikä voinut vähääkään ymmärtää, mihin oli edes pyrkimässä, oli ihan käsittämätön käsite. Tai sitten se nyt -olo,  tuli lähes salaa vaikka heinikossa maatessa, kun näki kissankellot alhaaltapäin ja pilvet samassa näkymässä. Joku täydellisyys minkä toivoi jatkuvan loppumattomiin.

Pyöräillessä se "tämähän on nyt tässä" -tunne tulee nykyisin nopeasti. Ei sitä mieti, eikä odota, eikä edes siinä kohdalla huomaa, mutta jossain tietoisuudessa on varmuus omasta olemassaolosta ihan oikeassa ajassa ja paikassa.

Pyöräily kannattaa!


Google sanoo, että
Flow (myös optimaalinen kokemus ja virtauskokemus) on psykologi Mihály Csíkszentmihályin mukaan tila, jossa ihmisen tietoisuuteen saapuva informaatio on tasapainossa minän tavoitteiden kanssa. Flow-kokemuksen seurauksena minän järjestys on aikaisempaa monimuotoisempi (minän kompleksisuus kasvaa). Flow'ssa psyykkinen energia käytetään ainoastaan tavoitteiden saavuttamiseen. 

 http://oppiminen.yle.fi/psykologia-ihmissuhteet/oudot-tunteet/oudot-tunteet-flow

Oppia ikä kaikki...

Oppia ikä kaikki - mitä ihmettä se tarkoittaa? Oppimista iässä? Kaiken oppimista ikinä? Iänkaiken oppia? Vai että on oppija aina? Se haluan olla - se, joka oppii koko elämänsä.
Lapsena on opittu mm. pyörällä ajo ja muut motoriset taidot ja koulujutut ja että kanakeitto on pahaa. Sitten myöhemmin on opittu makaroonilaatikon teko ja jopa mustikanpoiminta.
Iän mukana olen oppinut jotain omasta ja hiukan toistenkin mielen maisemista ja on ollut myös luopumisen oppimista. Pakon edessä.
Ikääntyessä on opittu myös kehon rajallisuus -  aiemman päiväpyörämatkan pituus 170 km on lyhentynyt maksimissaan sataan, kun kroppa ei suostu enää enempään.

Sitä suuremmalla syyllä iloitsen kun opin vieläkin uutta! En enää niinkään mitään fyysistä, mutta kännykkä ja tietokone antavat valtavat oppimismarkkinat. Viisitoista vuotta sitten ilmoitin etten ikinä tule tarvitsemaan kännykkää, mutta kohta niitä oli jo kaksi, ja sama tietokoneen kanssa.  Nyt olisi vaikeaa pärjätä ilman ja oikeasti on kivaa kun pieniä juttuja hoksaa. Vaikka kyllä oppiminen on tosi hidasta.

Nyt oppimisen alla on pyöräilyreittien saaminen kartalle ja vielä liitetyksi tähän blogiin. Älykännykästä on löytynyt GPS (?) ja se lienee avain siihen.Parin viikon perehtymisen jälkeen luulin jo oppineeni sen, mutta tyydyn nyt kuitenkin laittamaan tähän Taipalsaaren Leväsen kylän lehmien kuvan.Ne eivät kaipaa älykännykkää.

Elämän pyöräretki

Aamukahdeksalta töihin mennessä Lappeenrannan suunnasta tuli erikoinen pyöräilyporukka vastaan - kymmeniä ja kymmeniä sotilaita polki Taipalsaarelle päin. Etenivät ryhmissä ja reput oli selässä. Toisilla reppu oli iso ja varmaan painava, että tasapainon hallitseminen saattoi olla haastavaa, ja pyöräilytyyli oli kovin vaihtelevaa! Jäin miettimään miten armeijassa toimitaan, jos joku ei osaa ajaa pyörällä? Saako hän autokyydin vai onko siellä pyöräilyn opetusta? Polkemisen opettelu aikuisena on vaikeaa, niinkuin nähtiin Hampurissa liikuntakeskuksen pihalla kokoontuneessa pyöräilykurssilaisissa. Pelkästään tasapainon löytyminen on työn takaa. 

Haluaisin oppia laittamaan tähän blogiin kartan, johon olisin merkinnyt pyöräilylenkkejäni, mutta en vaan opi, vaikka Nuorimmainenpoika opetti.



Elämän pyöräretkellä mukanani on ollut Vanhimmainenpoika, Keskimmäinentyttö, Keskimmäinenpoika ja Nuorimmainenpoika. Vanhimmainenpoika ihmetteli, eikö pyörään saisi jotenkin kirjatelinettä, että voisi lukea polkiessaan. Mukana kulkeva pieni kirjastokin olisi tarpeellinen. Keskimmäinentyttö sanoi pyöräilevänsä mielellään, jos satula olisi ratsastusatula ja voitaisiin mennä maastoon, tai ainakin estepyöräilemään. Keskimmäinenpoika oli epäileväinen näin hitaasta kulkemisesta, mutta tulee, jos saa mukaan täydelliset pyörän huolto- ja korjausvälineet. Nuorimmainenpoika miettii miten polkemiseen saisi liitettyä 50-luvun nuorisomusiikin ja löytyisikö sponssori, jos tästä muinaisesta kulttuuriliikunnasta voisi järjestää vaihtoehtofestivaalin. 

"Vartu"

Hesarissa luki, että "varttuneet naiset on viisaimpia". Minulle "varttuminen" merkitsee "odottamista" ja siis "odottaneet naiset on viisaimpia". Odottaminen viisauttaa? En ymmärrä yhteyttä. Onneksi pyöräillessä ei tarvitse varttua eikä odottaa - on vaan ja polkee.

Tavallinen päivälenkkini on Kirkonkylä-Levänen-Peltoi-Saikkola-Rehula-Kirkonkylä. Tänään tein sen toisinpäin - Rehula-Saikkola-Peltoi-Levänen. Suunnan muutos tekee hyvää. Maisemat näyttävät ihan uusilta ja ylämäet haastaa uudella tavalla. Viisi pyöräilijää tuli vastaan, kaksi "varttunutta" ja kolme nuorta maantiepyöräilijää. "Varttuneet" olivat ilmeestä päätellen ihanassa euforiassa polkemisen ja kukkivien puiden ja kukkien huumaavassa tuoksussa.



Kopinsalmen sillan tien pinta on kurjassa kunnossa. Molemmista suunnista sillalle tullaan reippaassa myötämäessä, joten vauhtia voi olla vaarallisen paljon näin hankalaan kohtaan.

Kukkasia

Onnistuneet alikulkutunnelit ovat ilo pyöräilijöille ja muillekin kevyen liikenteen väylien kulkijoille. Siis onnistuneet. Toisin on kuvassa oleva tunneli Kivisalmessa. Ei mitään näkyvyyttä tunneliin eikä liioin tunnelista pois tullessa. Ikäihmisen painajainen. Kilkuttelen pirikelloa tunneliin mennessä ja tunnelista tullessa ja toivon vastaantulijoiden kuulevan tulemiseni. Törmäystä ei vielä ole tullut mutta läheltäpiti-tilanteita on ollut usein.
En tiedä miten tämän suunnittelun kukkasen voisi korjata - luulen että annan periksi ja talutan pyöräni tunnelin läpi.

Maailmanvalloittaja

Pieni pyörä on kuin koru. Huomenna Kolmevuotiaasta tulee Neljävuotias ja tämä hieno menopeli saa uuden omistajan.Kuka tietää mihin Neljävuotias vielä ehtii! Mamma yrittää pitää pyöräilykuntonsa kohtalaisena että voisi joskus tehdä yhteisen pyöräretken.

Pyöräpendelöintiä

Työmatkapyöräily on aloitettu tänä vuonna! Muutaman kerran kesässä pääsen pyörällä töistä kotiin ja ne ovat parhaita matkoja. Pendelöin Lappeenrannan rajan yli kaksi kertaa kun tulen Imatran suunnasta ja menen Taipalsaarelle. Matka on sen verran pitkä etten jaksa molempiin suuntiin polkea samana päivänä, sata kilometriä päivälle on minun kattoni. 

Oli ihanaa päästä työmaalta pyörän selkään! Kaksi juustovoileipää lämpeni sopivasti tarakkalaukussa ja suklaapatukka plus kaksi pulloa vettä riitti just ja just evääksi. Välillä teki karkkia mieli, jatkossa varaan pussin jotain makeaa mukaan. Tällä reissulla söin eväät kun talutin pyörää jaloitellakseni, yleensä maltan sentään istuksia tien varren kivellä. Ihmeellistä että koko matkan pääsee pyörätietä pitkin, jos haluaa, ja tietenkin pyörätiellä on mukavampaa.

Matka kesti viisi kuusi kertaa kauemmin kuin omalla autolla, mutta aikaahan mammoilla on vaikka toisille jakaa.

Kotimatka alkamassa

Kolme kilometriä jo takanapäin

Mansikkakosken silta

Joutseno

Kuusikymmentä kilometriä takana ja kotona!