Lumikenkäkävelyä

Lumikenkäkävely onnistuu ränttänäpolvillakin

Kevään pyöräilykauden odotusta hiukan helpottaa kun pääsee lumikengillä jäälle.

Sain ensimmäiset lumikenkäni kolmetoista vuotta sitten. Toivoin niitä syntymäpäivälahjaksi ja sitten syntymäpäivänä juhannusviikolla   pistelin lumikengillä menemään pitkin nurmikkoa.

Ne ensimmäiset lumikenkäni olivat aika yksinkertaiset. Yhtenäinen kiinnitysremmi piti kengän kärkiosan ja kantapään jotenkin kiinni lumikenkien pohjaosassa. Kantapää ei ollut remmiä kummemmin kiinni joten ennen pitkää kenkä lipesi sivusuunnassa ja kompastumisen vaara vaani kulkijaa.

Ihmeen kestävät ne kuitenkin olivat ja nyt niitä käyttää turkkilainen vaihto-opiskelija Rovaniemellä. Hän pääsee kokeilemaan lajia ja hommannee sitten kunnolliset jos innostuu enemmän hankikävelystä. 

Nykyiset lumikenkäni ovat jo paljon kehittyneemmät.

Kärkiosa ja kantapää kiinnitetään erikseen eri hihnoilla ja kantapää on napakasti tuettuna sivusuunnassa. Pohjan piikit ovat pitävät kovallakin jäällä ja kantapään saa pidettyä joko irtonaisena, jolloin kävely on ihan tavallista kävelyä, tai kantapään saa kiinni lumikenkään. Ylämäkeen noustessa kantaosan voi lukita yläasentoon ja jyrkkäkin mäki nousee kuin rappuja nousisi.

Ne ovat oikein hyvät lumikengät mutta kyllä nykyisissä uusissa malleissa on ihan uusia hienouksia. Kaipaisin vähän helpompaa kiinnitystä. Paljain käsin hihnojen kiristys on hiukan hankalaa kun polvissa ei ole oikein taipuisuutta eikä joustoa. Vanhuus vissiin tulee. 

Näillä TSL 810 lumikengillä olen kulkenut seitsemän  talvea ja edelleen ne ovat hyvät. Malli on melko kapea joten kävely on lähes kuin tavallista kävelyä. 

Kantapään saa kiinnitettyä lumikenkään joten upottavassa hangessa se helpottaa menoa. Itse pidän kantapään aina irtonaisena kun nivelrikkoiset polvet eivät oikein taivu säätämään kiinnityksiä kesken matkan. 

Kantapään saa lukittua yläasentoon ja jyrkän mäen nousu helpottuu. 

Lumikenkäsafari Taipalsaaren Maavedellä. Matka oli viisi kuusi kilometriä enkä nähnyt ketään ihmistä. Jälkiä oli kuitenkin: auton, moottorikelkan, mönkijän, läskipyörän, hevosen, hirven, jäniksen ja suksien jälkiä oli runsaasti. Kaakaot hörppäsin jonkun mökin laiturilla. 

Pyöräilevä runoilija

Aaron polkupyörä

Nuori Aaro Hellaakoski pyöräilemässä. 

Runoilija ja maantieteilijä Aaro Hellaakoski voisi vähän ihmetellä jos hän tietäisi missä hänen polkupyöränsä on tänään. Hänen polkupyörä roikkuu kirjaston katossa flyygelin yläpuolella.

1920- ja 30-luvuilla hän ajeli sillä suvunsa kesäpaikassa Taipalsaarella ja tutkiskeli maastoa ja ehkäpä riimitteli runojaan. Pyöräilijän ajatusmaailmaan sopii hyvin hänen kuuluisa "tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki".

Tänä päivänä Aaro varmaan polkisi läskipyörällä pitkin metsiä ja hankia!

Taipalsaaren kirjasto on oikea kulttuurikeskus: kirjat, flyygeli ja polkupyörä. 

Olisiko pyöräily ollut teemana runossa Kosmos:

Mit´ ei nähty, nähnyt olen.
Tietä viitatonta polen
taivas alla, tähti päällä.
Yhtä yö ja päivä täällä.


Vauhdissa- runossa Aaro kirjoittaa:

Vauhdissa, valitettavasti,
paljon tapahtuu:
poissa on turha painolasti
mutta on auki suu:
sanoja sattuu, joitten luonne
käryää pahasti tänne ja tuonne.

Vauhdissa itsessään ei vikaa,
missähän sitten lie
kun voi sattua, äkkipikaa
että on kapea tie:
joku jäi alle, tai muuten se reitti
ryskähtäin kuperkeikan heitti.

Vauhdissa ympäri planeettamme
sinkoiltaessa näin
joskus omia kasvojamme
rompsahtanemme päin.
Mustelmat silloin ei aina riitä.
Rusahti luut. Se siitä.

Aaro Hellaakosken runot ovat helmiä. Suosittelen!

Pyöräily hermolääkkeenä

Pyöräily hermolääkkeenä

 

Tanskalainen lääkäri Frode Sadolin kirjoitti sata vuotta sitten tärkeää asiaa hermojen terveydestä.

Tänään teema olisi kai mielenterveys, mutta hänen kirjansa nimi oli nimenomaan "Hermojen terveys". Sata vuotta sitten polkupyöräily teki läpimurtoaan ja aikaansa seuraavalla piti olla pyörä ja sillä kaiketi kaupungin puistoissa viiletettiin. Tänään samanlainen buumi lienee kuntosaliharjoittelussa tai muussa muotiliikunnassa.

"Ihmisen tulee raataa kuin yankee, olla tyytyväinen kuin kiinalainen, hienostunut kuin parisilainen; hänen tulee käyttää aikansa ruuan pureksimiseen ja kaikkeen mahdolliseen muuhun; tulee istua kotona lieden ääressä päivätyön jälkeen ja olla ulkona seitsemän kertaa viikossa, tulee olla rauhanystävä ja vegetariaani ja polkupyöräilijä ja amatöörivalokuvaaja ja esitelmäinpitäjä ja yksi maan hiljaisista."

Näin siis sata vuotta sitten.

Ihan mahdoton vaatimus. Kaikki tämä jännittää hermoja. Sadolinin sata vuotta sitten laatima ohjelista hermojen hoidosta on ihan tätä päivää.

Olkoon se uudenvuodentoiveena vuonna 2018!

Mutta pyöräilyä en jätä. 

Lähteenä käytetty HS:n 24.12.2017 julkaistua juttua.

Kiusattu vai kiusaaja?

Kiusattu vai kiusaaja?

Koulukiusaaminen ja seksuaalinen häirintä ovat nyt keskustelun aiheena hyvin laajalla foorumilla. Lehdissä, televisiossa, somessa ja muissa keskusteluissa ihmetellään, kauhistellaan ja kiitetäänkin että tämä  raskas  asia on otettu  puheeksi.

Hyvä että nämä teemat tulevat näkyviksi ja kiusaamisen tai muun häiriköinnin kohteet saavat oikeutta.

Moni julkisuuden henkilö on kertonut olleensa koulussa kiusattu oppilas ja monille on jäänyt vakavia traumoja vuosiksi eteenpäin. Seksuaalinen häirintä liittyy myös kouluikäisten pariin eikä lapsilla tai nuorilla ole välttämättä sanoja tai käsitteitä asian käsittelemiseen. 

#Metoo -kampanja on ollut hyvä juttu!

Vielä kuitenkin vaietaan että  jos joku on kiusattu ja seksuaalisesti häiritty niin jossain lienee myös hän, joka on kiusaaja ja seksuaalisesti häiriköivä?

Pinnan alla kuohuu. Pintaan ovat tulleet kiusatut kokemukset, entä milloin tulevat kiusaajan kokemukset? Ehkä moni muistaa olleensa kouluikäisenä se nimittelevä kähmijä tai työpaikassaan kelvotonta huumoria viljellyt häirikkö?

Kirjassa Minttu Vettenterä: Jonakin päivänä kaduttaa kirjan minä-kertoja muistaa olleensa koulukiusaaja. Hän on syyllisyydentuntoinen ja ahdistunut, ja etsii keinoja miten voisi hyvittää entisille koulutovereilleen lapsena tekemänsä hölmöydet. Kirjailija on tavoittanut jotain oleellista syyllisen mielenlaadusta. Näitä tarinoita odotan lisää. 

Odotan asiallista ja tervettä keskustelua miten kiusaaja ja seksuaalisesti häiriköivä voisi muuttaa asennoitumistaan terveemmäksi ja vapautua syyllisyydestään. Vain avoin keskustelu muuttaa asenteita kodeissa, kouluissa, työpaikoilla.

Syksystä talveen

Syksystä talveen

Sateiset kelit ovat saaneet mamman siirtymään sisäpyöräilyyn ja sen voi aloittaa vaikka Kahdeksanvuotiaan lelulaatikosta löytyneillä legoilla.

Totisempaa sisäpyöräilyä löytyy isommilta kuntosaleilta spinningin parissa. Videobloggaaja  Velogi esittelee lajia mukavasti. https://www.youtube.com/watch?v=F8Xzmo5ziuc

Mamma bloggaa

Mamma bloggaa

Polkupyörästä on iloa ja hyötyä. Tänään hyödynsin sen pajujen hankintareissulla. 

Tein reilun kymmenen kilometrin lenkin tihkusateessa ja pysähtelin välillä ojiin napsaamaan pajuja poikki ja pyörän laukussa kuljetin pajuvarvut kotiin. Löysin jopa punapajua! Se on kaunis punavartinen ja siitähän voi taivutella esimerkiksi korin olohuoneen pöydälle. Jos osaa.

En minä mitään osaa tehdä mutta onhan se näyttävän näköistä polkea nippu pajuja laukussa.

Saattaa siinä joku luulla mammaa vaikka pajutaiteilijaksi.

Viime vuonna kirjoitin tähän blogiin seuraavaa:

mammapolkee.fi alkoi innostuksesta pyöräilyyn. Ihan se klassinen tarve saada toisetkin innostumaan itselle tärkeästä asiasta. Jos joku on innostunut pyöräilystä blogini innoittamana, niin hyvä, ja jos ei kukaan, niin ei se mitään. Olenpahan saanut kirjoittaa ja olla pikkuisen enemmän näkyvä.

Pyöräilyharrastus jatkuu, jos Herra suo, ja bloginkin kirjoittaminen.
Mutta olen miettinyt aloittavani toisenkin blogin.

Olen saanut tavata paljon ihmisiä vakavissa elämäntilanteissa. Olen hoitanut vakavasti sairastuneita, kuolemaansa valmistautuvia ihmisiä, olen ollut paikalla kun ihmisen elämä tässä ajassa on päättynyt, olen kohdannut surevia ja ahdistuneita, olen saanut olla keskustelukumppanina Jumala-suhdettaan pohtivien kanssa, olen kuullut monia kertoja kysymyksen "mihin minä joudun kun kuolen?".

Nämä kohtaamiset ovat antaneet paljon miettimisen aihetta ja omia pohdintojani haluaisin laittaa uuteen blogiin.

Siis blogi, jossa on saattohoitoa, surua, sielunhoitoa. Alkaisinko?


Nyt toinen blogini on todellisuutta. Aloitin muutama kuukausi sitten kirjoittamaan saatto.fi  -blogia. Se jatkuu ja jatkuu tämä mammapolkeekin. Todennäköisesti kirjoittelen pyöräilystä vähän entistä harvemmin ja saatto.fi -blogia  viiden kuuden viikon välein.

Pyöräilykausi on päättymässä

Pyöräilykausi on päättymässä

Lokakuu on jo pitkällä.

Pyöräilyä ajatellen kelit ovat olleet aika hankalat, ainakin meilläpäin on satanut viikkotolkulla ja koko kesä oli viileä. Tietenkin huono sää on vain veruke jäädä kotiin, mutta se eväsretken nautinto on kaukana jos vettä vihmoo ja varpaita palelee.

Pyöräilin lyhyemmät pyörämatkat "manuaalilla" ja pidemmät sähköavustuksella enkä tiedä tarkemmin ajettua kilometrimäärää koska välillä matkamittari unohtui kotiin. Ehkä tämän vuoden poljetut kilometrit olivat lähellä kahtatuhatta?  

Kyllä B.Virtanen tietää miten hienoa on pyöräillä työmatkat ja miten haaveillaan tulevan kevään pyöräretkistä. Onhan tässä sarjiksessa hiukan samaa makua kuin siinä laihdutuskuurissa mikä alkaa huomenna... Tuttu juttu kaikille mammoille.

Pohjoissuomalaisen kaupungin opiskelijatalon pihalta löytyi oma vanha pyöräni. Tunnistin sen jo kaukaa kulahtaneesta heijastin/turvaviiristä. Hyvin on pyörä pidetty ja siinä oli oikein lappu että joku käyttää sitä koulumatkoihinsa.

Tuhansia kilometrejä palvellut Giant löytyi hyväkuntoisena ja puhtaana.