Kalakauppaa pyörällä

Eteläsuomalaisen tehdaskaupungin laitamilla eräs kalakauppias ajeli, ja välillä talutti, polkupyörää, jossa oli laakea puulaatikko tarakalla. Laatikko oli sidottu narulla tarakkaan kiinni ja laatikossa oli kaloja, tuoreuttaan sätkiviä, ja kauppias huusi kulkiessaan "HAILII, HAILII, OSTAKAA HAILII". Pyörän päällä kulki myös sanomalehtiä kalojen kääreeksi ja puntarikin. Ja kauppa kävi. Vähän väliä ostajat pysäyttivät kauppiaan ja hailit kääräistiin näppärästi sanomalehtipakettiin.
En ole sen jälkeen saanut niin hyviä kaloja kuin ne olivat ruisjauhoissa pyöräytettynä ja voissa rautapannulla paistettuna.

Psykiatrisen sairaalan henkilökunnan kahvihuoneessa, joskus 70-luvulla, kuuli lausahduksen "hulluus pöllyttää". Kai se oli huumoriksi tarkoitettu, mutta oli siinä ikävä vivahde erotteluun "he" ja "me". Silloin kokemattomana ja ymmärtämättömänä sitä kuvitteli tulevansa fiksummaksi toisia tallomalla. Eihän se niin ole. Iän myötä löytyy oma paikka ja yllättäin se taitaakin olla sillä "he"-puolella. Jaottelu hämärtyy ja oman ajattelun, tai joskus toiminnankin, hulluus tuntuukin vapauttavalta. Hullu-sanan merkitys muuttuu. Sairaudet on tietenkin asia erikseen ja sairauden väheksyminen ja nimittely osoittaa huonoa käytöstä ja suurta typeryyttä.
Mutta jos se hulluus on omassa itsessä eikä vahingoita toisia, niin jotain iloista ja kevyttä siinä on. Saan iloisesti hullutella vaikka pyöräilemällä ilman päämäärää ja poimia  tyhjän oluttölkin tienposkesta kierrätykseen.