Tehot irti
Joulunalusviikot on mielenkiintoista aikaa. Työkseen saa järjestää vaikka kuinka monet joulujuhlat toisille ja saa laulaa Kauneimpia joululauluja kerta toisensa jälkeen.
Ensimmäisestä adventista alkaen juhlan odotus tiivistyy.
Usein seurakunnan järjestämä joulujuhla on seurakuntalaiselle se ainoa tilanne kun kynttilät loistaa, lauletaan ja pidetään esillä vielä sitä aitoa joulun sanomaa. Taitaa monella varsinainen juhlapäivä olla aika arkinen television katseluineen. Ei ole lahjoja, ei iloa läheisistä.
Omassa työssäni saan olla vaativalla paikalla kun yritän luoda joulun tunnelmaa toisille ja haluan välittää luottamusta ja rauhaa kaikkeen levottomuuteen ja keskeneräisyyteen.
Joulu tulee vaikka mikään ei ehtisi valmiiksi. Sydämen sotkuinen seimi saa vastaanottaa Vapahtajan.
Työntekijälle nämä viikot on kyllä haasteellisia. Eräs ystävä kertoi laulaneensa ensimmäisenä adventtina Hoosiannaa yhdeksän kertaa - kiersi kuoron kanssa laulamassa isohkon sairaalan osastoilla. Ja työtoveri tuumasi, että otetaan nyt näillä viikoilla "tehot irti" kun suunniteltiin seuraavan viikon askelmerkkejä. Hauska sanonta tuo "tehot irti" kun tuntee itsensä laiskanletkeeksi, mukavuudenhaluiseksi ja vähän flegmaatikoksi. Joulun sanoma etenee kai siitäkin huolimatta.
Tämän päivän Hesarissa pyöräilyä harrastava Matti Kinnunen sanoo, että
"pyöräilyn ehdoton suola ovat ylämäet... Suurin osa pyöräilijöistä tykkää enemmän ylämäistä. Se on se itsensä voittaminen ja rasituksesta tulevat endorfiinit. Mutta omalla tahdilla pitää aina ylämäet polkea. Sopivalla sykkeellä se on kivaa ja meditatiivista, suorastaan uskomattoman hienoa. Mutta jos polkee vähänkään liian lujaa, se on painajaismaista."
Kyllä mie niin vartun kevättä ja ylämäki- ja alamäkipyöräilyä.
