Voi kun mie oon huono tässäkin

Voi kun mie oon huono tässäkin

Sitä tuntee itsensä aika mitättömäksi ja huonoksi kun lukee toisten blogeja. Blogimaailmassa on siis todella hienoja juttuja - kuvat kuin taiteilijoilta ja teksti sujuvaa ja sopivasti korukuvioitua.

Seuraan joitakin blogeja satunnaisesti, vakituisesti vain http://vainopupu.blogspot.fi/, vaikka en kissaihmisiä olekaan. Sitä lukiessa ei meinaa muistaa kirjoittajan todellista kissaolemusta.

Kummallista se on tuo kateus ja huonommuudentunto. Tämä oma pieni puuhastelu tuntuu aika avuttomalta ja kyllä mamma tunnustaa, että välillä joku kuva tms on blogissa ihan vaan hyvällä tuurilla. Minkäänlaista tietokoneosaamista ei ole. Vasta oli tilanne kun Seitsemänvuotias opetti mammalle älypuhelimen saloja. Siis tämä oma osaaminen on alle kouluiän. Sinnekö se jäi se usko omaan osaamiseen?

Kaija Löytty on kirjoittanut vuosia sitten  hauskan rallatuksen:

Pyöri pyöri pikkupyörä
käänny käänny tarkka tanko
polje poljin jalan alla
polje pyöri käänny kestä
ettei vauhtini vähene
etten kaadu kallelleni
etten käänny kyljelleni
etten ojassa olisi
räpistäisi rapakossa

Just. Ettei vaan kukaan näkisi kaatumistani! 

Kepit oli käytössä kipeän polven vuoksi, ei kaatumisen. Nyt alkaa toipuminen ja pyörän päälle nousen viikon päästä. Jos Herra suo.

Kuolimo ympäri!

Kuolimo ympäri!

Kummallista, että kesäaikaan haluaa katsella kaikkea vanhaa. Kamera huomaa maitolaiturit (jotka siis oli käytössä viimeeksi viitisenkymmentä vuotta sitten), lahonneen mökin (miten se lahopuu näyttääkin melkein antiikilta) tai kukkasilla koristellut polkupyöränraakit. Niissä on mukamas jotain vanhaa ja arvokasta, vaikka eihän Suomessa oikein mikään ole oikeasti vanhaa. Vastikään ne maitolaiturit rakennettiin. Ja sen lahomökin rakennuspuut kasvoi metsässä vielä viiskytluvulla.

Tosin myös alle kolmekymppiset muistelevat asioita mitkä tapahtui heidän lapsuudessaan. Mammoille taas ne asiat on ihan tätä päivää!

Koskaan ei tule otettua kuvia ohiajavista uusista mersuista tai komeista linkkitorneista, vaikka nehän ne on tätä päivää. Tai postikorttirantamaisemista, jotka on koko ajan äärellään. Että kyllä täällä itärajallakin ollaan ihan nykyajassa.

Pyöräilin Kuolimojärven ympäri. Savitaipaleen ABC:lle jätin auton ja sitten Mikkelin tien vartta Kauriansalmelle ja siitä Suomenniemen kirkolle. Sitten alkoi ikävä osuus - 13 kilometriä hiekkatietä Partakoskelle ja se tie oli erittäin mäkistä. Väsyneenä en jaksanut polkea lyhyitä, mutta hyvin jyrkkiä mäkiä ylös vaan talutin enkä kertakaikkiaan meinannut jaksaa edes työntää pyörää mäkien päälle. Onneksi tuli Partakoski ja jätskikioski. Jätski ja pullo Spriteä virkisti ja selviydyin Savitaipaleelle.

Pyöräiletkö, heitätkö saapasta vai kannatko eukkoa?

Pyöräiletkö, heitätkö saapasta vai kannatko eukkoa?

Onkohan se pelkkää kuvitelmaa kun joka paikassa näyttää pyöräilyaate vain vahvistuvan. Valtakunnallinen pyöräilyviikko oli toukokuussa ja sen myötä monenlaista häppeninkiä. Ja nyt Lappeenrannan Willimiesajot lähestyy ja kylissäkin poljetaan taas elokuussa. Pelkästään täällä Etelä-Karjalassa on vaikka mitä mahdollisuutta jos pyöräilemään tekee mieli tai haluaa lapsiaan ohjata siihen suuntaan.

Alkaakohan tämä mennä jo painostuksen puolelle? Jos et tykkää pyöräillä olet ihan out? Höpöhöpö - ei polkeminen autuaaksi ketään tee, mutta kivaahan se on. Ja pyöräilijäksi tituleeraan itseni, vaikka meno on mammamaisen hillittyä ja joskus pyörä saa siitepölyttyä pihalla viikkojakin.

Pyöräilytapahtuma maalaiskylissä taitaa olla pelkästään täkäläinen tapa? Martat ja muut on järjestäneet mehu- ja vohveliasemia kyliinsä ja kaupunkilaiset polkee päivän aikana ihan hullun lailla mahdollisimman monessa kylässä ja merkkauspaikalla ja korttiinsa saa leiman ja sitten voi osallistua arvontaan. Ei se mitään valtavia massoja saa liikkeelle ja aika sääherkkäkin tapahtuma on, mutta kaikenlaisten saappaanheittoineen ja eukonkantoineen tämä lienee hyvä juttu muiden suomalaisten kesätapahtumien seassa. Elokuussa on taas sama mahdollisuus.

Mamma tunnustaa olevansa mieluummin yksin polkija muina päivinä. Samat kylät olen kyllä kolunnut.

Se on hyvä kun tämmöinen tapahtuma nostaa esille asioita kylien historiasta mitä ei välttämättä ole tiennyt. Katsopa blogia "willimiehenjaljilla" ja tekstiä Simolan kylästä.  Nyt me saamme polkea ihan rauhassa ison itänaapurin vieressä niillä paikoilla missä tilanteet on olleet joskus ihan kauhistuttavia.

http://willimiehenjaljilla.blogspot.fi/2012/09/simolan-ilmapommitus.html

https://www.facebook.com/kylapyoraily#

Eikä polkeminen mikään uusi aate ole. Katsellaan vaan vanhaa asiaa uudelta kantilta. Saarnaajakin sanoo viisaasti miten kaikkea on aina ollut.

Raihnaistumista

Raihnaistumista

Polkupyörä voi mennä parin viikon säilytyksessä kummallisen huonoon jamaan. Otin pyöräni esiin näin lyhyen säilytyksen jälkeen ja se käyttäytyi tosi huonosti. Pienessäkin ylämäessä se vinkui ja läähätti ja pienessä vastatuulessa se rahisi ja yski. Vain myötätuulessa alamäessä kulku oli entisenlaista vauhdikasta ja sujuvaa. Mitä ihmettä lähes uudelle pyörälle tapahtuu säilytyksen aikana?

Vaihtoehdot on vähissä:

aa      Palkkatyö pitää jättää ja on ruvettava kokopäiväiseksi pyöräilijäksi
bee    On ostettava pyörä mikä kestää paremmin säilytyksen

Laitoin kuminauhat lepattaviin lahkeisiin. Ennen harrastettiin niitä pyykkipoikia lahkeissa, mutta eihän ne onnistu tuulipuvun kanssa. Tämmöiset tuulipuvun housut on aika ikävät pyöräilyssä - eivät jousta yhtään ja lahkeet hipsuttaa ketjuja liian läheltä. Mutta lämpimästi on puettava Suomen kesässä.

Vanheneminen edistyy. Pieni flunssa tuntuu raskaalta ja liikkuessa kaikenlainen jousto ja notkeus on hävinnyt. Sitä mennä könkkää ja autosta nouseminenkin vaatii aikaa ja suunnittelua. Ystäväni kyllä sanoi, että vasta seitsenkymppisenä alkaa olla vanha. Että turhaan vielä valitan.

Kartat

Kartat

Uusien pyöräilyreittien suunnittelu on mukavaa puuhaa. Perinteisten paperikarttojen tutkiminen on parasta, mutta kyllä tämä mamma taipuu kuuklemapsienkin puoleen. Vaikka kyllä sen ison karttapaperilakanan levittäminen on aika nostalgista! Itse asiassa pyöräilyreittisuunnitelmissa paperikartasta hahmottaa reitit paljon paremmin - kännykän pikkuruisesta ruudusta näkee kyllä oman sijainnin isolla pallukalla, mutta muutaman kymmenen kilometrin reittiä ei saa kunnolla näkymään. Vanhat kartat toimii hyvin.

Auton navigaattori kehottaa päivittämään aika ajoin, mutta meilläpäin tiet on olleet samassa paikassa jo iät ja ajat, joten mammalle riittää oikein hyvin muutaman vuosikymmenen takainen  paperikartta! Kartta ihan vilisee hyviä pyöräreittejä.

Nyt haaveilen pyöräretkestä Suomenniemelle. Ensin pyörä auton perään telineeseen, sitten Savitaipaleen ABC:lle ja siitä polkemaan Mikkelin tietä pitkin Kaurian salmeen  ja Suomenniemen kirkolle. Sitten eteenpäin hiekkatietä pitkin Partakoskelle ja edelleen Savitaipaleelle. Noin viiskyt kilometriä ja koko päivä ja isot eväät. ABC:ltä vielä palkintojätski.

Taipalsaarelainen kyläpyöräily

Taipalsaarelainen kyläpyöräily

http://www.maaseutuseurat.fi/wp-content/uploads/2016/05/Taipalsaaren-kosteikkopy%C3%B6r%C3%A4ilyn-esite-valmis.pdf

Pyörällä vapauteen!

Pyörällä vapauteen!

Hauskaa kun vanhoille ilmiöille annetaan uusia, moderneja nimiä. Niin kuin se, että "hyppää pois oravanpyörästä" - entisestä, hankalaksi koetusta elämästä -  uuteen itselle mielekkäämpään olemiseen ja elämiseen, on nyt sitten downshiftaamista. Jossain se oli käännetty "kohtuullistamiseksi".

Ilmiötä on tutkittukin. Parin vuoden takainen gradu (Niko Salmela, Jyväskylän sosiologian ja filosofian laitos, 2014) selvitti kulutuskulttuurin ja aikakäsityksen kyseenalaistamista blogeissa. Mielenkiintoista luettavaa ja sellainenkin  termi siellä on kuin "upshiftaaminen".

Kohtuullistamista on hyvä miettiä myös kritiikillä, kaikillahan ei siihen ole mahdollisuutta eikä tämä yhteiskunta pyörisi entisellä tavalla jos kaikki vaan downshiftaisivat. Niin, vai pyörisikö inhimillisemmin?

Gradussa on myös luettelo Bronnie Warenilta, jossa luetteloidaan ne asiat, joita parantumattomasti sairaat ihmiset elämässään katuvat.

• ettei ollut rohkeutta elää omaa elämäänsä
• että tuli oltua niin paljon töissä
• ettei uskaltanut näyttää omia tunteitaan
• ettei tullut oltua yhteydessä ystäviin
• ettei ollut rohkeutta olla onnellinen                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                    

"Listaus kääntää meidät hetkeksi ymmärtämään elämämme rajallisuuden ja sen, että miksi emme valitsisi toisin, kun vielä voimme. Oivalluksemme kuitenkin usein katoaa yhtä nopeasti kuin medianostot. Unohdamme."

Olen daunsiftannut (olosuhteiden pakosta) pari kertaa. Ensimmäinen kerta toi seesteisyyden ja rauhan sydämeen ja tämä toinen kerta ihan uudenlaisen vapauden. Mutta olen myös oppinut arkidaunsiftaamisen - se sellainen lyhyt irtiotto arkipäivässä, jonka jälkeen saa ikään kuin taas aloittaa alusta. Hetkeksi saa unohtaa ajan ja kuluttaa vain omia voimiaan ja kaloreitaan. 

Ja yllätys yllätys! Tietenkin se on pyöräilyharrastus, huvina tai hyötynä,  jolloin kulutus- ja aikakäsitys on erilainen kuin "normaaliarjessa". 

ps  Mahdollisia yhteydenottoja varten mammalla on nyt uusi email:  mamma@mammapolkee.fi